Puutarha- ja pihatyöt Tamperen Pirkanmaa talousalueella käteisellä edetään
Pihojen puutarhojen monipuoliset palvelut nurmikoiden luomisesta erilaisiin muihin pensasaitojen leikkauksiin etc
Kotitalousvähennysoikeus töistäni
Omenapuiden leikkaukset istutukset piha- ja puutarhatyöt Tampere Pirkkala, Lempäälä, Nokia, Ylöjärvi, Kangasala etc tilauksesta käteisellä edetään pic1-6
Tiedustelut tilaukset
Talonmiespalvelu@gmail.com
ensisijaisena yhteydenottona, kiitos.
Omenapuiden leikkauksista
Leikkaaminen kiihdyttää aina versonkasvua
Puut, joiden kasvu on vanhuuttaan tai jostain muusta syystä tyrehtynyt, saadaan tuottamaan uusia versoja, kun puita sopivasti leikataan.
Puunoksaston uusiminen on senkin vuoksi tärkeää, että vanhat oksat tuottavat heikkolaatuisia, pieniä omenia ja uudet, 2-3-vuotiaat versot tuottavat suurimmat hedelmät. Puusta poistetaan vuosittain muutama vanha verso ja uusistakin poistetaan osa, koska niitäkin on yleensä liikaa, ja vain muutama hyvä, voimakas uusi verso jätetään satoversoiksi. Säännöllisesti, vuosittain leikkaamalla vähennetään myös jaksottaissatoisuutta.
Taimenen juuripaakun varisemisen estämiseksi kuljetus kottarilla kohteeseen
Joskus rämeiseen rinteiseen voi kokeilla omenapuuta kasvamaan
Kotipuutarhoihin voimme luoda kohopenkkejä, mihin pensasmustikoita, herukkapensaita, maustekasveja etc
Mustaherukat lupaavassa kasvussa äitienpäivänä
Raparperi yllä ja tillipionit alla hyvässä kasvussa äitienpäivänä
Omenapuiden leikkauspalvelut, kuten muidenkin pihapuiden leikkaukset kaadot Tampere Pirkanmaa talousalueella:
Omenpuun leikkaus Omenapuiden leikkaukset Lempäälä Talonmiespalvelu@gmail.com 15.4.2021 pic1
https://vanhojen-omenapuiden-leikkaukset.blogspot.com katso blogeistani lisää ;)
---------
-----